Tunnen, luotan, hyppään

Viime viikko tuli haettua voimaa kaamoksen ja lumen keskeltä. Ihmeellinen tuo Lapin taikuus, jonka koen rauhoittavan omat ajatukseni täysin. Kaamoshan Muonion korkeudella oli alkanut edellisellä viikolla, joten pimeää piti olla. Koin kyllä siellä olevan valoisampaa kuin täällä etelässä loskan keskellä. Värejä oli erilaisia harmaan erisävyistä siniseen aina auringon kajon punertavaan. Samalla sai keuhkot täyteen maailman puhtainta ilmaa ja tunsit eläväsi joka solulla. Kuinka ihanaa 💖

Pallaksen lumiset puut pilvisenä päivänä.

Aamupäivän auringon kajastus Utkujärvellä

Lunta oli paikallisten mukaan reilu 30cm enemmän kuin muina vuosina. Sitä oli paljon, mutta onneksi lumikengillä pääsi etenemään myös metsissä. Sissille tämä tuotti haasteita, kun välillä päätti lähteä omille teilleen ja hetken päästä vinkui syvässä hangessa, että tule hakemaan pois. No tämähän tiesi vain kuntoilua meille molemmille. Mieluummin täällä etelässäkin tarpoisi hangessa kuin luistelisi liukkailla teillä.

Sissin kanssa lumikenkäretkellä lomalaisten kanssa

Monenlaista ohjelmaa mahtui viikkoon ja mieleenpainuvia muistoja niin lomalaisille kuin itsellenikin. Ulkona nukuttu yö toi mukavia fiiliksiä ja muistoja sekä voimauttavaa onnistumisen kokemusta pimeässä metsässä pelkästään tarpin alla nukkuessa osallistujille. Itsellä lähinnä hilpeyttä aiheutti oma hankeen kaatuminen öisellä vessaretkellä. Saipahan ainakin nauraa hihitellä, kun pääsi vihdoin hangesta ylös ja lumisena takaisin louteen alle. 😄

Yöpyjät tulilla. Kuva Jouni Gustafsson

Aamulla oli ihana herätä nenä pikkuisen huurteessa kevyeen lumisateeseen ja katsella rauhassa puiden lumisia latvoja. Kuinka onnellinen olinkaan siinä hetkessä. Ei ollut kiire mihinkään.

Aamun kauneus

Viikko herätti monenlaisia ajatuksia. Sain seurata vierestä onnistumisia, jännittävien tilanteiden kohtaamisia, itsensä ylityksiä, unelmien täyttymisiä. Sain kokea itse noita kaikkia sekä pettymystä omaan suoriutumiseen, kun rima on siellä jossain taivaissa eikä aina ymmärrä sitä madaltaa. Kuinka tärkeää silloin on ne tsemppisanat, jotka saa yrittämään vielä kerran tai ajattelemaan toisella tavalla tai tavoittelemaan sitä omaa unelmaa. Entä jos toisen ihmisen onnistuminen onkin juuri kiinni noista pienistä sanoista ja niillä hän toteuttaa sen oman unelmansa? Voisimmeko tulevana vuonna kaikki lausua sen pienen kannustuksen sanan läheiselle, jolla hänen polkunsa voi löytää uuden suunnan pois kivikosta?

Rohkeus on unelmien raaka-ainetta

Vuoden mittainen matka on avannut minulle uuden polun elämässäni. Kiitollisena olen ihmisistä, jotka olen saanut ympärilleni ja jotka ovat kannustaneet minua jokainen omalla tavallaan. Läheisimmät tietävät, että neuvojen vastaanotto on minulle vaikeaa, mutta kyllä ne herättävät sen ajatuksen siemenen itämään 😉 Tiedän, että matka on vielä kesken, mutta suunta on oikea tässä hetkessä.... mitä edessä siintää, sitä vielä ei tiedä, mutta johonkin hyvään se johtaa.

Uusia alkuja

Lappi tarjosi tällä kertaa minulle hiukan aiempiin vuosiin kadonnutta joulufiilistä ja taidan nauttia siitä ihan ripauksen tänä vuonna enemmän kuin aiemmin😊

Rauhaisaa Joulun aikaa kaikille ja Uskokaa Unelmiinne! 

Revontulet Utkujärven yllä

Matka

Hupsista... onpa viime tekstistä vierähtänytkin aikaa. On ollut vähän isompia projekteja menossa opiskelujen puitteissa ettei ole ollut aikaa paneutua ajatusten jäsentelyyn - vaikka se olisi tehnyt välillä hyvääkin. Toisaalta, joskus vain ideaa tekstin aiheeseen ei tule millään ja väkisin en halua mistään kirjoitella liibalaabaa on se ilmojakin pidellyt - tyyliin.

”Joskus pienimmät asiat ottavat suurimman paikan sydämessäsi.” 
A.A. Milne, Nalle Puh

Eilen ajatustenvirta alkoi pulputa jälleen juoksulenkillä. Jännän meditatiivista koko touhu. Välillä sitä huomaa tuijottavansa vain maata johon askellat eikä mielessä ole mitään, kasvoilla ehkä vain hölmö virnistys päällä tai sitten vain tyylikkäästi räkä poskella. Toisena hetkenä katsot ympäröivää maisemaa ja ajatuksia virtaa, mutta se sama virne ( tai räkä ) on naamalla ja tuntuu niin saamarin hyvältä. Anteeksi kielenkäyttöni!

Koskaan ei tiedä milloin elämä päättyy. Elä siis tänään
eikä vasta huomenna!
Oravan elämä oli päättynyt eilen 😢

Tämä on ollut aika erikoinen vuosi elämässäni. Matkaa on tullut tehtyä monella tapaa, monessa merkityksessä ja monessa paikassa. Siihen matkaan on mahtunut huimia nousuja ja vähintään yhtä huimia laskuja, jotka välillä ovat tuntuneet vievän aina sinne suonsilmäkkeeseen asti. Sieltä on taas pohjan löydyttyä ponnistettu pintaan vähän nopeammin tai verkkaisemmin.

”Jos sinulla on hyviä ajatuksia, ne hehkuvat kasvoiltasi
kuin auringon säteet, ja näytät aina ihastuttavalta.”
 Roald Dahl, Nilviöt

Matkan varrella olen tavannut uskomattoman ihania ihmisiä, joista on tullut hyviä ystäviä. Toiset taas ovat pistäytyneet elämässäni pienen polun verran ja tiet ovat jatkuneet eri suuntiin. Osan kanssa ystävyys on tullut vuoden aikana tiensä päähän, kun taas toisten kanssa se ystävyys on lujittunut entisestään. Ennen kaikkea tämä vuosi on ollut matka itseeni. Oppimista olemaan ja viihtymään oman itseni seurassa ilman jatkuvan tekemisen tarvetta. Vai olisiko kuitenkin kyse ikäkriisistä, joka puhkesi uuden kymmenen kääntyessä? No oli miten oli. Paljon olen oppinut itsestäni.

”Todellista rohkeutta on, kun kohtaa vaaran silloin kun on peloissaan.”
 Frank Baum, Ihmemaa Oz

Pian vuoden kestänyt matka sulkeutuu ja mielenkiinnolla sekä innoissani odotan tulevaa. Vuosi sitten matka alkoi Lapista, Utkujärven majoilta ja tuo vuosi päättyy Utkulle, kun viikon päästä matkaan sinne jo kuudetta kertaa vuoden sisällä. Tuo paikka muutti jotain elämässäni ja sen oli se tarkoitus tehdä. Ehkä sen piti hidastaa minun elämääni, lopettaa suorittaminen, opettaa kuuntelemaan sisintäni ja mikä tärkeintä tuoda Lappi minun elämääni. Tuo paikka on jotain mitä ei voi muuta kuin kokea ja sitä matkaa minä taas odotan.

"There is a power, not from this world
I found a power, a higher power"
Walking with the angel, Doro 

Vuosi on siis ollut kasvua ja kipuilua oman itseni sekä työni kanssa. Luopumisen tuskaa, surutyötä äidin kuolemasta vihdoin, mutta samalla myös iloa ja uskoa tulevaan. Innolla odotan mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan. Lahjoista parhaimmat olen jo saanut. Mitä sinä odotat ja toivot?

"Kuinka paljon hyvää on yhdessä päivässä? Riippuu siitä, kuinka hyvin ne elät.

Kuinka paljon hyvää on ystävässä? Riippuu siitä, kuinka paljon hänelle annat."

Shel Silverstein, A Light in the Attic

Sykkeellä vai nauttien?

Tulin juuri juoksulenkiltä ja tuntui, että ajatuksissa tein matkaa aika monta vuotta taaksepäin omassa elämässäni lähinnä liikunnan saralla. Totta kai liikunta on vaikuttanut minun päätöksiini myös muussa elämässäni, koska se on niin vahvasti mukana omassa arjessa. Yrittäjänä on tullut nyt heiluttua enemmän ja vähemmän 10 vuotta jopa omaa terveyttä uhmaten. Jälkikäteen ajatellen ihan hullun hommaa on ollut mennä jumppaa ohjaamaan pienessä lämmössä, mutta jokainen yrittäjä tietää.... toimeentulo on siitä kiinni minulla liikkuuko se polvi ylös tai kanta peppuun. Jääköön kuitenkin tämä pienyrittäjän elämän ruotiminen ja keskitytään itse asiaan eli liikuntaan.

Juoksulenkillä kävin ajatuksissani läpi aikaa useamman vuoden takaa, jolloin elämässä liikunnan saralla meinasi oikeasti tulla stoppi. Sitä aikaa oli edeltänyt treenintäyteisiä vuosia parikin kovempaa. Töitä tehtiin helvetisti ja ajatus haudassa ehtii levätä vähän naureskellen tuli heitettyä ilmoille. Kovia tunteja oli jopa 8 viikossa ja niitä kevyempiähän ei tietysti laskettu edes mukaan, kun ei niissä tullut edes hiki. Tietenkin, jos meinasi tulla huiliviikko, niin salille rymisteltiin tekemään punttitreeni. No miksi ei, kun kerran treenit kulki ja liikunta oli kivaa? Kantapäät on kovat ja pää on vielä kovempi, joten eihän sitä ihan hevillä usko mikä on järkevää. Tässäkin tuntuu pätevän edellisessä kirjoituksessani toteama; elämä on yhtä oppimista. Niin se on.

Kova treeni parempi mieli?

Kesä jumpattiin ja tuurattiin tunteja minkä ehdittiin kunnes tuli pysäytys, hetkeksi. Peruskeskiviikkoilta oli alkamassa ja spinnikenkiä laittelin jalkaan alkavaa tuntia varten. Lämppäbiisi soimaan ja homma rokkaamaan. Itsellä lähti ns. mopo keulimaan jo siinä alussa eli sykkeet hilpas taas sinne 190 lämmittelyssä. Pientä kiroilua, että joko se sykemittari on taas sökö. Sitten tuli muljahdus ja puristava tunne rintakehässä. Säikytti ihan todella, mutta mitä tekee liikunnanohjaaja? Siinä kerkeet ensimmäisenä skannata salin ihmiset kuka osaa ensiapua, jos tästä tipahdan pyörän selästä ja saan slaagin. Tunti vedettiin loppuun kuten loppuiltakin. Seuraavana päivänä työterveydestä lähetettiin kotiin. Verenpaineet kaakossa, mutta ekg:ssa ei muutoksia, joka oli huojentava uutinen.

Holterilla tutkittiin sydämen sykettä vuorokauden ajan

Viikon levon jälkeen palasin takaisin töihin, koska olenhan jo kotoa saanut esimerkin, että ne omat hommat hoidetaan eikä toisia kannata rasittaa omilla ongelmilla. Verenpaineetkin oli jo normaalilla tasolla. Siispä seuraava viikko vähän kevyempää ohjausta ja pikkuhiljaa siitä kohti rankempaa settiä jännittäen miten kroppa kestää. Tällä kokemuksella ja tiedolla, mikä nykyisin itselläni on, olisin tuolloin tarvinnut vähintään kuukauden breikin liikunnasta. Mutta se kova kallo... Meinasi kostautua ja liikunnan ilo kadota kokonaan.

Tuosta ajasta on itselleni jäänyt pieni peikko pääkoppaan enkä kovin mielelläni sykkeitä vie ihan äärirajoille enää nykyisin. Kuuntelen kroppaani herkästi, ja jos tuntuu ettei se palaudu treenistä niin kevennän saman tien. Rytmihäiriöt myös muistuttavat itsestään aika ajoin, mutta olen tullut niiden kanssa sinuiksi. Ne kertovat treenien keventämisen tai stressitasojen laskun tarpeesta. Tarkistukseen menee yleensä silloin myös unet ja niiden määrä sekä laatu.

Parhaimmillaan liikunta tuo hymyn huulille

Onko liikunnassa sitten mitään järkeä, jos ei ole liutaa tavoitteita ja halua kokoajan vain kehittyä kovemmaksi? No tottakai on. Itselle syy liikuntaan on tällä hetkellä terveenä pysyminen sekä pääkopan kasassa säilyminen. Pääasia minulle on kokonaisvaltainen hyvä olo eikä se miltä ulospäin näyttää. Itselleni liikunnan tulee myöskin tuoda iloa sekä lisätä voimavaroja arkeen eikä kuluttaa niitä. Suorittaminen saa siis jäädä tälläkin saralla 😊

Muistatko sinä liikkua oman palautumiskapasiteetin mukaan? Sitä kevyttäkin liikuntaa on hyvä olla viikossa.

Kohti unelmia

 I have a dream.. niinhän myös Martin Luther King puheessaan sanoi.. niin myös minulla on unelma tai oikeastaan useampia unelmia tulevien vuosien varalle. Nämä unelmat ovat muuttaneet muotoaan siitä mitä ehkä joskus 20 vuotta sitten on ajatuksissa pyörinyt. Mutta näinhän se elämä menee ja unelmat vaihtuu toisiin. Tärkeintä lienee, että ne unelmat vievät sinua eteenpäin tässä elämäntilanteessa mikä sinulla nyt on. 

Yksi unelmistani otti pienen askeleen eteenpäin viime viikonloppuna, kun sain suoritettua ensimmäisen osion erä- ja luonto-oppaan näyttötutkinnosta hyväksytysti läpi. Ei, se ei ollut ihan läpihuutojuttu, joka kävi sormia napsauttamalla. Kyllä se vaati työtä, suunnittelua, etukäteisvalmistelua, suunnitelmien laatimista ja riskien läpikäymistä yhdessä opasryhmän kanssa sekä itsenäistä opiskelua Kytäjä-Usmin alueesta kasviston sekä eläimistön osalta.

Asiakasryhmänä meillä oli 24 ysiluokkalaista valinnaisaineena retkeilykurssin valinnutta oppilasta, jotka halusivat saada kokemusta retkeilystä sekä yöpymisestä maastossa ja suunnistuksesta. Oma ryhmäni koostui kolmesta tytöstä ja kolmesta pojasta, jotka osoittautuivat todella sanavalmiiksi, vauhdikkaiksi nuoriksi. Naurulta ei siis tälläkään reissulla voinut välttyä. Hyvä niin.

Ryhmä saapui hoteisiini klo 11 lauantaina. Totesin arvioitsijalleni heti alkuun, että suunnitelmiin täytyi tehdä muutos. Yksi suunnistusosuus piti muuttaa, koska kaikilla nuorilla ei ollut vedenpitäviä jalkineita. Silti kenkien kastumiselta ei vältytty. Onneksi leirissä odottivat kuivat kengät kaikille. Kekseliäisyyttä sai käyttää myös rinkkojen säätöjen suhteen, kun osasta puuttui remmejä tai niitä ei ollut ollenkaan. Tuli narukerä todellakin tarpeeseen, joka omissa varusteissa oli mukana. 

Niin vain matkaan pääsimme. Nopeasti kävi selville, että eihän ne nuoret olleet syöneet mitään aamupalan jäljiltä kehoituksesta huolimatta, joten nälkä kolkutteli pienen kiukun muodossa vai liekö ollut pientä jännitystä, kuten itsellänikin. Heti alkumatkasta kävi ilmi, että ryhmäni on kova kuntoista porukkaa ja saavuimmekin lounaspaikalle melkein juoksujalkaa. Eväät esille ja energiatankkausta kehiin niin jaksaisimme iltaan asti.

Tonnikalan lämmitystä purkissaan. Imeytä
öljy esim. talouspaperiin ja tuikkaa tuleen.

Matkalla leiripaikalle kävimme läpi jokamiehenoikeuksia illan rastitehtävää varten, ensiapua sekä näytin myös hätämajoitteen pystytyksen tarpista. Myös maaston havainnointia muistuttelin nuoria tekemään sikäli kuin he ehtivät, että pysyisivät kartalla. Mihin ihmeessä heillä oli kiire? No pieni kilpailuhenkisyys nosti päätään - halu olla ensimmäisenä leirissä. Ja minulle tämmöinen ryhmä oli valikoitunut 😄 Välillä otettiin energiatankkausta ja juotavaa ettei matkan teko hyydy. Onneksi olin itsekin varautunut suklaalevyllä matkaan mukaan, niin onnistui myös ryhmän "ensiapu" pienen ärrimurrin nostaessa päätään. Ensi kerralla otan matkaan kaksi levyä, niin ei tarvitse niin paljoa säännöstellä. 

Tavoite saavutettiin eli olimme ensimmäisinä leirissä tuntia ennen määräaikaa. Toki itselläkin oli sääennuste takaraivossa sekä viiden jälkeen ennustettu kunnon sade eli toiveissa oli telttojen pystytys ja sateensuoja ennen sitä. Onnistuimme siis siinä. Ohjeistin myös ryhmäni tekemään itselleen ruokaa ja vaihtamaan kuivat varusteet ylle sekä huilaamaan päivän patikoinnista ennen illan pimeäsuunnistusta. 

Osa teltoista sateisen yön jäljiltä

Itselläni alkoi yhden näytönosion suoritus eli märistä puista piti saada siinä vesisateessa tulet aikaiseksi. Hiljalleen siitä pilkkomastani pikkusälästä ja kiehisistä se savu nousi sekä liekit alkoivat näkyä savun keskeltä, joten pääsin itsekin laittamaan ruokaa vatsan kurniessa jo uhkaavasti. Ihmeesti sitä energiaa taas tuntui kuluvan. 

Ruokaa tulilla

Ilta kului puuhastellessa erinäisiä askareita leirissä ja unille olimme valmiita vasta yhdentoista jälkeen. Onneksi kamiina lämmitti puolijoukkuetelttaa ja sateen kosteus häipyi kömpiessä sinne sisään. Nyt kun uni vain tulisi..... no sehän ei sitten tullutkaan, kun kuuntelin mahtavaa sateen ryöpytystä yöllä sekä pikkuhiljaa alkoi hiipimään ajatus, että tuleekohan rinteestä tietä myöten vedet kohta telttaan. Mitenhän nuorisolla meni? Oma ryhmäni ainakin nukkui hyvin tiiviisti 😄

Aamutoimet voisi jonkun mielestä olla ankeat suorittaa kaatosateessa, mutta itse oikeastaan nautin siitä. Mitä siitä jos vesi ryöppyää niskaan, jos sinulla on kunnon varusteet, jotka pitää sen veden ulkopuolella. Tuntuu kuin vesi huuhtoisi ajatukset kirkkaammiksi. Samoin olen huomannut monena harmaana päivänä kiinnittäväni huomiota ruskan mahtavaan väriloistoon, joka tulee esille sateen keskeltä ihan eri tavalla. Asenteestahan se kaikki on kiinni. Opastiimin asenne toi virtaa myös leirielämään ja tsemppi meidän porukalla oli kova. Apu oli lähellä sekä huumoria löytyi myös harmaassa aamussa. Tää jengi rokkaa!

Gabroa Piilolammilla

Loistava asenne löytyi myös nuorilta. Kaikilla ei ollut se paras varustus vesisateeseen, mutta jokainen oli silti mukana viimeiseen asti. Toivon mukaan saimme pienen kipinän retkeilystä istutettua edes jonkun mieleen. Omasta ryhmästäni eräs tyttö ainakin haaveili Karhunkierrokselle lähtemisestä ja toinen sanoi, että voisihan sitä päiväretkiä tehdä 😊 

Kohti unelmia jatkan pienin askelin kiitollisena tästä matkasta mitä olen saanut kulkea ja niistä opeista mitä olen matkallani saanut. Muistathan sinäkin unelmoida!

Seikkailua Kytäjä-Usmilla

Viikolla oli taas aika maastoutua eräopasopiskelun tiimoilta. Tiedossa olisi kolme päivää seikkailua Hyvinkäällä, Kytäjä-Usmin alueella suunnistaen sekä majoittuen tarpin alla avotulimajoitteessa. Jännittävää sekä kivaa toimintaa aamusta iltaan aivan varmasti. Saattaisi jopa joutua venyttämään omaa mukavuusaluetta kuminauhan lailla näinä päivinä. Ehkä ajatuksissa taas miettisi miksi sitä tämmöiseen leikkiin lähtee 😊 Seuraavassa vähän reflektointia tapahtumista ja siitä mitä olisi voinut tehdä toisin tulevaisuutta ajatellen.

Keskiviikko aamuna kokoonnuimme koululle luokkaan tarkistamaan tavarat sekä mahdollisesti karsimaan niitä turhia painolasteja pois, sillä liikkeellä olisimme päivät pitkät rinkka selässä. Ylimääräistä ei siis mielellään kantaisi mukana, mutta silti kaikki tarpeellinen turvallisuuden kannalta oltava. Onneksi itsellä on kokemusta useamman päivän vaelluksista, jolloin myös turhaa tavaraa ei ota niin herkästi mukaan eikä vaihtovaatteitakaan kanna ylimääräisiä mukana. Silti rinkassa oli painoa 15kg, kun kaikki tavarat olivat pakattuna. Varustelista tälle reissulle löytyy alempaa kokonaisuudessaan. Toki tuolla tavaramäärällä voisi olla pitemmänkin ajan reissussa, kun ottaisi ruokaa vain enemmän mukaan. 

Kertasimme aamupäivällä myös erilaisia solmuja, joita olisi hyvä muistaa, kun alkaa illansuussa tarppia kiinnittämään, jottei herää yöllä siihen, että tarppi on niskassa tai tuuli olisi vienyt sitä mennessään. Saimme vielä syödä lämpimän lounaan koulun ruokalassa ennen muutaman päivän pakkiruokailuja. Olimme valmiita seikkailemaan!

 

paalusolmu

Klo 11.30 tavarat sekä jännittyneet opiskelijat koulun autoon ja suunta kohti tuntematonta. Meidät oli valmiiksi jaettu vaelluspareihin ja kolmikkoon, jotka jokainen tiputettiin omiin lähtöpisteisiin kirjekuoren kanssa. Oman kolmikon reissu alkoi lupaavasti.... opettaja tiputti meidät väärään paikkaan 😅 Voi sitä naurun määrää mikä raikasi pienessä jännityksessä. Onneksi virhe huomattiin ennen kuin auto ehti lähteä ja pääsimme oikeaan lähtöpaikkaan. Olisi voinut haastetta luoda vielä enemmän suunnistamiseen heti alkutaipaleesta lähtien. 

Keskiviikon kartta. Oikeassa reunassa lähtöpiste merkittynä F-kirjaimella
ja vasemmassa reunassa yö-paikka.

Tehtävänä meillä oli siis kartan mukaan suunnistaa lähtöpisteestä yöpaikalle. Ensimmäinen reitinvalinta ei osunut ihan nappiin. Päädyimme yksityisalueen reunalle, jossa koirat haukkuivat äänekkäästi. Pikainen reitin uudelleen valinta ja kohti uutta nousua metsän poikki. Tämä oikaisu onnistui hyvin ja karttaan merkitty polku löytyi. Jatkopolku olikin sitten haasteellisempi ja jossain kohtaa tuli mieleen olisiko se kompassisuunta tarvinnut kuitenkin ottaa. Mikä onni, tie löytyi. Eipä sitä osannut ajatella, että olisi ollut toinen tie mitä oli etsinyt. Epäilykset väärästä suunnasta alkoivat nousta pintaan, kun merkatun reitin risteys tuli vastaan jollaista ei pitänyt kartan mukaan olla. Tai niin ainakin kuvittelimme. Pakko oli tarkistaa maastokartta-sovelluksesta missä olimme; täysin väärä suunta. Mitä tästä tuli opittua? Ota AINA suunta kompassilla, kun lähdet umpimetsään pikku polulle. Polku voi kadota yks kaks tai niitä eläinten polkuja menee ristiin rastiin, etkä tiedä mikä on karttaan merkitty.

Pieni puro

Loppupäivä tuli kyllä tarkasti suunnistettua kartan kanssa ja suunta kompassilla otettua ihan varmuuden vuoksi. Yöpaikka löytyikin määräajan puitteissa ja pääsimme pystyttämään majoitteita parhaaksi katsomaamme paikkaan. Kiviä oli mukavasti joka puolella metsää, joten takuuvarma päänalunen löytyi 😏 Itselläni haasteita aiheuttivat valitsemani leveät kiilat, joille ei tahtonut löytyä kivien seasta rakoa mihin ne sijoittaa. Ehkä jatkossa valitsen kapeat kiilat, jos vielä tarpin kanssa lähden yöpymään metsään. Sain kuitenkin kankaan viriteltyä suht kireäksi ja makuupaikka asettui ihan mukavasti kivien väliin. Myös makuualustan alle olisi varmasti toiminut paremmin paksumpi avaruushuopa. Nyt mukanani oli ainoastaan kevyt avaruuslakana eristämässä kosteuden nousua maasta. 

Tarpit viritettynä ja tulet saatu palamaan maapuista.

Kaikki ruoka tehtiin päivien aikana pakeilla ja avotulella. Suurimmaksi osaksi itsekin menin vain kuumaa vettä tarvitsevien ruokien varassa, mutta tuli sitä keiteltyä italianpataakin nuotiolla ilman, että se paloi pohjaan. Lämmönsäätely avotulella ruokaa tehdessä oli haasteellisempaa kuin esimerkiksi kaasukeittimellä, mutta onnistui kohtuullisesti ottaen aina välillä pakin pois tulen lämmöstä. Jatkossa retkilläni tulen varmasti monipuolistamaan ruokavalikoimaa nuudeleista ja valmisruuista kunnon ruokaan.

Ei kaikista kaunein ratkaisu pakin pidikkeeksi, mutta toimiva. 

Pitkän päivän jälkeen italianpata maistui.

Keskiviikko illan päätteeksi oli vielä pimeäsuunnistus harjoitus. Nyt mentiin täysin oman mukavuusalueen ulkopuolella. Onneksi saimme ensimmäisenä iltana vielä mennä porukalla. Kartalta reitti näytti helpohkolta. Ainoastaan yksi rastiväli oli metsän poikki. Vaan miten kävi? Klassinen pyörähdys pimeässä metsässä eikä enää tiennyt missä mennään. Siinä hetken jo epäili koko kompassin toimintaa. Jännä miten sitä ei ensimmäisenä ala epäilemään oman pääkopan toimintaa vaan takuuvarmaa kompassia 😊Oma pääkopan panikointi piti hiljentää hetkeksi ja hengittää. Onneksi vastaan tuli metsässä muitakin, joilta sai paikallistettua itsensä ja varmistettua suunnan seuraavalle tielle. Tie löytyi ja syvä helpotuksen huokaus pääsi ilmoille. Loput rastit löytyivätkin sitten isomman porukan voimin ja yöunille pääsimme turvallisesti oman tarpin alle. 

Seuraavana aamuna lähtö oli klo 8 pintaan, joten reippain mielin aamulla leirinpurku ja rinkka selkään kohti tulevaa leiripaikkaa tehtäväpisteiden kautta. Hiukan takaraivossa harmitti edellisen päivän töppäykset sekä jännitti tulevan illan pimeäsuunnistuksen näyttö. Onneksi mieli siitä keveni matkan taittuessa. Päivä oli kaunis ja saimme ihailla upeita paikkoja, joissa ei ennen ollut käynyt. 

Kiiskilammen laavulta

Suunnistuksen otimme tänä päivänä varman päälle ja käytimme merkattuja reittejä. Yhdessä vaiheessa yritimme oikaista metsän kautta, mutta kartassa näkyvää polkua ei taaskaan löytynyt, joten palasimme takaisin päin ja valitsimme varman reitin tien kautta.

Talvivarasto kerättynä

Päivän lounas vai salamatkustaja? Elli etana

Emergiaa kului taivaltaessa ja nesteytyksestä piti pitää huolta. Hyvä lisä olisi ollut urheilujuomajauhe, mutta tältä reissulta se unohtui matkasta. Oli siis pärjättävä vedellä ja energiaa otettava patukoista sekä leivästä. Pitkä päivä tuli tallusteltua, jonka aikana ainoastaan yksi pitkä ruokatauko pidettyä. Muutoin askeleet veivät minua kohti yöpaikkaa. Ehkä sitä kannattaisi pitää enemmän taukoja, mutta oma luonto ei aina anna periksi, kun tietyt tavoitteet on asetettu päivälle. Puoli viiden aikoihin olimme majoittautumassa ja sytyttelemässä tulia ruuanlaittoa varten. Siinä puuhastellessa aika meni todella nopeasti eikä itselle ainakaan kylmä tullut, vaikka huomasi illan viilenevän auringon laskiessa. Taitaisi tulla kylmä yö. Riittäisiköhän makuupussi pitämään lämmön?

Illan päätteeksi suoritimme pimeäsuunnistuksen näytön yksin suunnistaen. Ei ollut helpoimmasta päästä rata. Maastosta ei välttämättä polkua löytynyt mikä kartalla oli ja uskonpuute meinasi tulla, mutta onneksi sai apuja polun alun löytymiseen. Siitä homma helpottui ja alkoi rohkeus löytyä sekä omaan itseensä että kartanlukutaitoon. Tänä yönä muistin myös laskea askelpareja, jotta pystyi arvioimaan kuljettua matkaa. Maalissa oli melkoinen voittajafiilis, kun rastit olivat löytyneet ja näyttö paketissa.

Päivien aikana tulivat kompassi ja kartta tutuksi.

Päivän ja illan suunnistuksien jäljiltä en jaksanut enää laitella nuotiota palamaan veden keittämistä varten vaan "fiksuna" menin suoraan nukkumaan. Yöllä heräsin kylmyyteen ja tärinä seurasi aina, jos vähänkään liikahdin. Päällä oli jo kaksi kerrastoa, joten näillä olisi pärjättävä. Mahtoiko olla nesteet tai energiatasot alhaalla? Mietin jo, että laittaisiko tulet yön ratoksi, mutta onneksi oli mukana vielä ylimääräinen avaruuslakana. Sen vedin makuupussin päälle. Lämpöä taisi myös hiiri tulla hakemaan, kun rapisteli korvan vieressä, mutta en jaksanut häiriintyä siitä vaan käänsin kylkeä ja jatkoin vihdoin unia. Aamulla olisi tiedossa tämän reissun viimeinen taival.

Yön pelastus avaruuslakana

Aamu alkoi jälleen hämärän varjossa, otsalampun valossa tavaroiden pakkauksella ja aamupalan valmistuksella. Oma lähtöaikani oli taipaleelle klo 8.10. Suunnistus tapahtuisi omaan tahtiin. No tosiasiassa porukka aina kasaantui viimeistään toisella rastilla, joten itsenäisesti ei tarvinnut tehdä reissuja. Tosin itse olisi tehnyt varmasti tarkempaa suunnistusta, kun ei olisi ollut porukkaa ympärillä. Myöskin tajusin, että kuuntele enemmän omaa päätä. Mene sieltä mistä olet ajatellut mennä, äläkä aina katso mistä muut menee. Silloin olisi säästynyt kenkien kastumiselta tmv.

Usvainen Usmijärvi

Olin varautunut matkaan energiapatukoilla. Toki rinkassa oli ruisleipää, mutta pysähtymään ei ehtinyt niin kauaa, että olisi ne voidellut 😃Matka oli kuitenkin suhteellisen pitkä ja nousuja riittävästi reissun varrella. Myöskään savulta maistuva vesi ei ollut ihan herkullista janoon, mutta sillä mentiin. Note to myself... älä ota avotulella ilman kantta keitettyä vettä juomavedeksi edelleenkään. Hetkellinen tippuminen kartalta toi jännitystä loppumatkasta, mutta porukan voimalla edettiin luottavaisesti tämän suunnistuksen maaliin lähempänä klo 13. Energiat olivat vähissä. 

Pieni kiukku nousi pintaan, kun ensin piti askarrella itselle risukeitin, jotta pääsisi valmistamaan ruokaa. Onneksi tunnen jo itseni sen verran hyvin, että tiesin mistä kiukku johtuu. Ruisleipä huulessa askartelu ja tulien sytyttäminen onnistui paljon paremmin. Hetken päästä jo hymyilytti, kun energiatasot olivat kohonneet. Hengissä selvitty tähän pisteeseen.

Edessä oli enää 4km melontaosuus koululle ja reissu olisi takana. Ikävä kyllä, koska minä tykkään olla luonnossa. Melonta oli kiva päätös päiville, ainakin minun mielestäni. Mieli lepäsi jokimaisemassa ja jalat saivat huilata. Voiko parempaa päätöstä reissulle enää saada?

Melontaa Vantaanjokea pitkin

Aurinko helli meitä niin kuin koko reissun ajan. Mieleen hiipi ajatus, että millaista olisi reissu ollut tehdä vesisateessa? Olisiko tunnelma ollut omassa pääkopassa kireämpi vai olisiko jaksanut mennä vihellellen ja laulellen eteenpäin? Todennäköisesti omaan itseeni säätila ei olisi vaikuttanut kovinkaan paljoa. Onhan tullut Karhunkierros taivallettua vesisateessa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että kamat olisivat olleet märkiä ja kylmä olisi tullut, niin homma ei olisi enää tuntunut kivalta, mutta olisin pärjännyt tällä varustuksella. Toisaalta olisi voinut olla jo kunnon yöpakkasetkin. Silloin ehkä olisi joutunut valitsemaan pari kiloa painavamman makuupussin reissulle, jotta olisi voinut nukkua. Nyt otin riskin ja kannoin vähemmän kiloja selässä. Riski meinasi kolkata omaan nilkkaan, mutta onneksi oli avaruuslakana mukana ja yön pärjäsin sen turvin. 

Reissut ovat kokemuksia täynnä, niin kuin normielämäkin. Näitä on mukava muistella vielä pitkään. Opiksi on otettava omista virheistä! Sitähän se elämä on. Nöyrtymistä omien virheiden edessä. Seuraavia reissuja innolla odotellessa ja suunnitellessa 😊

Kaksoislammi aamu-usvassa

 

Varustelista: makuupussi, solumuovinen makuualusta, tarppi ja siihen telttakiilat 8kpl, ensiapulaukku, 20m köyttä, 2 kpl avaruuslakanoita, sisalnarua n. 5m, puukko, kirves, saha, pieni rasia erilaisia korjaustarvikkeita (hakaneuloja, narua, nippusiteitä, jesaria), kuivia sytykkeitä, kompassi, karttatasku, tulitikkuja, otsalamppu + varaparistot, varavirtalähde kännykän lataukseen, vaatteita (kuoriasu, 2x merinovillakerrasto, pipo, hanskat, kypärämyssy, 2x vaihtosukat), juomapullot yht. 1,5l, ruokaa ( 2x puuro-annos, 2x mehukeitto-annos, proteiinijauhetta puuroon, italianpata + kuivattu jauheliha, 2x nuudelit + lämmin kuppi-annokset, 1x risotto-annos, 2 suklaapatukkaa, 1 taatelipatukka ja 2 energiapatukkaa), pakki, kuksa ja spork. Tällä tavara määrällä olisi siis pärjättävä keskiviikosta perjantaihin. Toki ei minulla muuta varustetta ole pidemmällekään reissulle mukana, ainoastaan ruokaa enemmän.

Onnea on....

Minulta on viime kuukauden aikana kysytty parikin eri kertaa olenko onnellinen? Jos olisin pari viikkoa sitten vastannut tuohon kysymykseen, niin vastaus olisi voinut olla toinen. Stressikäyrä oli huipussaan ja unettomia öitä oli lähes viikon ajalta eikä helpotusta tuoneet rytmihäiriötkään. Ajatukset kiersivät yhtä isoa kehää, jossa ei näkynyt loppua. Tuntui, että olet polvillaan odottamassa sitä viimeistä niskalaukausta, jota ei vain kuulu. Olotilaa voisi myös verrata hukkumiseen. Tai mistäs minä tiedän miltä hukkuvasta tuntuu eivätkä hukkuneet paljon itsekään ole kertomassa tuntemuksistaan. Siinä sitä mietit omassa tilanteessa sitten, että hukutko vai nousetko ylös, käärit hihat ja alat hommiin.

Mä kuljen tien tiettömään, jalat vie mua mennessään...

Näin pari viikkoa myöhemmin voi jo hengittää vapaasti. Ja voi pojat... kunnolla nukutut yöunet auttaa jäsentämään ne omat ajatukset ihan toisenlaisiksi eikä pyöritä sitä samaa ratasta, jossa hiekanjyvät vielä rahisee mennessään. Sitä näkee paljon kirkkaammin asiat sekä osaa hakea niihin haasteisiin myös ratkaisut. Helpompihan se varmasti olisi jäsennellä ne ajatukset nopeammin jonkun toisen kanssa, mutta näillä eväillä mennään. Ystävän sanoin, ne ajatukset on ajateltava vain loppuun, jotta pääsee eteenpäin.

Valoa pimeyteen

Niin, mitä se onni sitten on? Jokaiselle se varmasti on erilainen olotila tai asia. Itse koittanut etsiä sen onnellisuuden sisimmästäni. Pikkuhiljaa vuosi vuodelta se alkaa sieltä myös löytymään enemmän ja enemmän. Tunnustan osittain kadottaneeni sisäisen itseni joksikin aikaa suorituskeskeisen elämän keskelle. Töitä, treeniä, töitä, treeniä.... ja lisää näitä. Kalenteri oli aina täynnä jotain tekemistä. Nykyään haluan myös nauttia ja ottaa aikaa olemiselle sekä akkuja lataavalle toiminnalle. On tehnyt hyvää. Välillä sitä joutuu vieläkin muistuttamaan itseä, että se EI sana on olemassa.

Liekkien tuijottelu rauhoittaa

Viikonloppuna vietin akkujen latausaikaa Liesjärvellä hengitellen raitista ilmaa, tuijotellen kodassa liekkien leikkiä, kuunnellen sateen ropinaa teltan kattoon. Nuo pienet asiat toivat minulle suunnatonta iloa. Hymy nousi kasvoille, kun huomasin luonnossa pieniä asioita sekä niistä kumpuavia ajatuksia. Aivot alkavat ottaa siis vastaan jo muitakin viestejä eikä ainoastaan stressisykliä. Itselle luonnosta on tullut tärkeä voimavara tai oikeastaan olen sen löytänyt uudelleen hetkittäisen kadotuksen jäljiltä.

Minä suojelen sinua kaikelta 

Voimia antaa myös omien rajojen ylittämiset. Pimeä on minulle ollut aina hieman epämiellyttävä paikka. Nyt päätin uskaltaa otsalampun valossa kulkemaan polkuja. Aistit ovat silloin kyllä  potenssiin sata. Kuulet pienimmätkin rasahdukset tai luulet kuulevasi, mutta loppupeleissä se taisikin olla oma veren kohina korvissa, kun Sissi ei reagoinut asiaan millään tavalla.

Pimeä polku Kaksvetiselle

Onnea on monenmuotoista. Se, että saa kokea tällä hetkellä itselle tärkeitä asioita tuo minulle onnen. Myös poikieni elämän seuraaminen tuo onnellisuuden ja toivon heille helpompaa elämää kuin itselläni on ollut. Onnea tuo myös retkillä reissukaverin kuorsaus teltassa sekä sen iloinen tervehdys aamuisin. Oletko sinä onnellinen ja muistatko pitää itsestäsi huolta?

Reissukaveri Sissi tukka sekaisin aamulla

When we project positive energy outward, we grow upward and onward.
Be the force of energy for others to follow 💗

Elämää Utkujärvellä 

Alinen Utkujärvi,
Utkujärven Majojen saunarannasta kesäkuun alussa keskellä yötä

Tämä vuosi on ollut ihmeellisiä sattumuksia täynnä, joista ehkä isoimmin on elämääni vaikuttanut Utkujärven Majat - tuo rauhoittumisen kehto, jossa unohtaa muun ulkopuolisen ajankulun. Lapin, Muonion maisemat tuntuvat olevan minulle jo toinen kotini - vai alkaako se sittenkin olla se ensimmäinen kotini?

Viime vuoden joulukuun ja elokuun välille on mahtunut viisi eri reissua tuonne Utkujärvelle. Sinänsä hassua, koska aiemmin olin tasan kerran käynyt Sallassa elämäni aikana, niin nyt tuo Utkujärvi - maaginen paikka - veti puoleensa näin usein. Mahtavaa on ollut nähdä siellä kovat paukkupakkaset kaamoksen keskellä, paksuilla keväthangilla auringonpaisteet, kevääntulon vaivaiskoivujen hiirenkorvien myötä sekä tuntureiden sulamisvesien mukana, mutta myös hyttysten täyttämän kesän. Vuosi sitten en osannut edes uneksia tämmöisestä.

Utkujärven Majat,
 päärakennus maaliskuun lopulla aamuauringossa

Ylinen Utkujärvi, lumiset tunturinhuiput kesäkuun alussa

Utkujärvelle suuntasin ensimmäisen kerran ihan sattumalta - tai liekö se ollut tarkoituskin? Viime syksynä eräänä iltana väsyneenä töiden jälkeen selasin facea ja ajatuksissa pyöri - tarvitsen irtioton arjesta. Siinä samassa pyörähti PHT:n hyvinvointijakson mainos silmieni eteen ja puolen tunnin päästä olin naputellut hakemukseni jaksolle sisään. Pieni toive heräsi sisälläni, josko pääsisin joulukuussa Lappiin vihdoin ja viimein hetkeksi hengähtämään. Voi sitä ilon ja riemun tunnetta, kun tervetuloa - sähköposti saapui.

Voimakuva Pallaskodan purolla joulukuussa

Pelkojen kohtaamista,
laudalla rinteessä joulukuussa

Tuo jakso sisälsi itseni kohdalla omien rajojen ylittämistä, stressitasojen laskua, tsemppausta ylittää ne rajat, mukavaa ja rentoa yhdessäoloa. Viikko tuli todellakin tarpeeseen. Se antoi ajattelemisen aihetta oman elämäni raiteille. Mihin seuraava käännös tulisi tehdä? Siitä se ajatus lähti. Hakeuduin opiskelemaan erä- ja luonto-oppaaksi.

Melomassa Utkujärvellä kohti auringonlaskua keskiyöllä.
Kylmä yö tulossa, usva nousee, mutta mikä kokemus.
Pöllö liiteli metsänreunassa, tähdet taivaalla ja hiljaisuus ympärillä.

Nyt muutama Utkun-reissu myöhemmin, olen eräopasopintojeni myötä päässyt ohjaajien puolelta seuraamaan jaksojen antia sekä toteuttamaan sitä. Aika huikeaa! Hienointa on ollut nähdä lomalaisissa innostuminen kokeilla erilaisia juttuja, vaikkakin se hirvittäisi aluksi. Ihan samoin kuin itselläni hirvitti lautailla joulukuussa. Nuo pienet tai miksei isommatkin itsensä ylittämiset kantavat pitkälle jokaisen elämässä. Niistä saa itseluottamusta selvitä arjen tiimellyksessä vielä pitkään loman jälkeenkin.

Nokipannukahvit melontareissun lomassa

Itselleni viikko ohjaajana antoi paljon, varsinkin vastuu retkistä ja viikonlopusta. Saumaton yhteistyö toi tulosta pitkin päivää ja rutiinit vastuista alkoi muodostua. Omalla kohdallani viikonloppuna piti nöyrtyä, että ehkä ne puuroaineksetkin kannattaa mitata ellei halua tehdä sämpylöitä joka kerta 😄 Toisten terveydentila välillä huoletti retkillä, ja energiatasot pyrittiin pitämään vakaana vaikka omia eväitä jakamalla. Tuli hiljainen huokaus illalla, kun kaikki meni hyvin eikä EA-taitoja tarvittu. Parasta tuossa oli kuitenkin ryhmän yhteiset kokemukset uusista paikoista, jotka vetivät välillä hiljaiseksi. Eihän ne aina tarvitse olla isoja elämyksiä, mitkä kantavat arjessa. Usein ne pienet asiat vievät eteenpäin paljon isommin harppauksin.

Tämä maisema hiljensi.
Pallasjärvi, Pallastunturit ja Punaiset Hiekat

Kuukkeli tuli hakemaan evästä

Paljon olen miettinyt sitä, mikä Utkujärven majojen hyvinvointijaksosta tekee niin ainutlaatuisen verrattuna esim. kuntoremonttiin joita aiemmin olen itse ohjannut. Tuo vastaus taitaa olla yhteisöllisyys - ainakin minun mielestäni. Se, että lomalaiset tekevät yhdessä juttuja paikassa, jossa ei ole ärsykkeitä ulkomaailmasta. Televisio pysyy kiinni yleensä koko viikon ja kännykkääkin ehtii illalla vilkaista hetken verran. Se avaa mahdollisuuden keskustelulle, kokemuksien jakamiselle, vertaistuelle, jota monella, varsinkin yksin elävällä ei välttämättä arjessa ole. Siellä ryhmäytyminen tapahtuu ihan itsestään, kun ollaan lähes koko päivä yhdessä, joko luonnossa tai majalla.

Pysähtyminen tähän hetkeen, omiin ajatuksiin, auttaa jäsentämään omaa elämää ja mikä oikeasti on tärkeää! Muistathan sinäkin pysähtyä ja nauttia sinulle tärkeistä asioista?

Opasharjoittelija Taivaskerolla