sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pienet askeleet

Viime aikoina on tullut paljon mietittyä omaa elämää viimeisten vuosien varrella. Miten sitä on pää kolmantena jalkana juossut  paikasta toiseen ilman sen suurempaa pysähtymistä kokemaan hetkiä, nauttimaan niistä matkan varrellakin otetuista askelista. Mitä turhia. Kiire on ollut päästä sinne määränpäähän. Saada sen mitä tavoittelee. Puskea väkisin, että saa haluamansa lopputuloksen, joka monesti onkin pettymys.

On vapautta kuunnella metsän huminoita


On vapautta vaistota viesti suuremmasta
Ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta
Ja elää elämäänsä ja elää elämäänsä

Viimeinen vuosi on ollut varsin opettavainen monella saralla. Olen opetellut olemaan itsekseni ilman pakkoa olla yhteydessä muihin. Pysähtynyt kuuntelemaan omaa sisintäni ja ajatuksiani niitä pelkäämättä mitä sieltä nousee. Tunnistanut milloin ihmiset imevät minusta energiaa liikaa, jolloin on ollut syytä vetäytyä omiin oloihinsa täyttämään akkuja. Huomannut sisimmässäni mitä haluan tehdä, mihin minut on tarkoitettu. World needs Robin Hood. Tärkein huomio tuli kuitenkin vasta ihan hiljattain. Ei ole kiire mihinkään tavoitteeseen vaan matkan varrellakin on paljon nauttimisen arvoista. Ne pienet hiipivät askeleet joita ottaa, on paljon tärkeämmät kuin ne pikajuoksua tehdyt harppaukset. Elämä tapahtuu tässä hetkessä.


On vapautta istua iltaa yksinänsä
Ja tuntea tutkia omaa sisintäänsä
Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä

Onnellisena voin todeta, että olen saanut ympärilleni ihmisiä, jotka jakavat paljon samoja visioita minun kanssani. Nähtäväksi jää mitä visiot tuovat tulevaisuudessa, mutta uskon, että paljon hyvää. Osan visioista tiedän jo sisimmässäni, että ne toteutuvat, mutta minulla ei ole kiire tällä kertaa. Matkasta voi nauttia hymyillen niin, että poskiin sattuu.


Maailma on kaunis ja hyvä elää sille
Jolla on aikaa ja tilaa unelmille
Ja sielun vapaus, ja sielun vapaus