Sykkeellä vai nauttien?

Tulin juuri juoksulenkiltä ja tuntui, että ajatuksissa tein matkaa aika monta vuotta taaksepäin omassa elämässäni lähinnä liikunnan saralla. Totta kai liikunta on vaikuttanut minun päätöksiini myös muussa elämässäni, koska se on niin vahvasti mukana omassa arjessa. Yrittäjänä on tullut nyt heiluttua enemmän ja vähemmän 10 vuotta jopa omaa terveyttä uhmaten. Jälkikäteen ajatellen ihan hullun hommaa on ollut mennä jumppaa ohjaamaan pienessä lämmössä, mutta jokainen yrittäjä tietää.... toimeentulo on siitä kiinni minulla liikkuuko se polvi ylös tai kanta peppuun. Jääköön kuitenkin tämä pienyrittäjän elämän ruotiminen ja keskitytään itse asiaan eli liikuntaan.

Juoksulenkillä kävin ajatuksissani läpi aikaa useamman vuoden takaa, jolloin elämässä liikunnan saralla meinasi oikeasti tulla stoppi. Sitä aikaa oli edeltänyt treenintäyteisiä vuosia parikin kovempaa. Töitä tehtiin helvetisti ja ajatus haudassa ehtii levätä vähän naureskellen tuli heitettyä ilmoille. Kovia tunteja oli jopa 8 viikossa ja niitä kevyempiähän ei tietysti laskettu edes mukaan, kun ei niissä tullut edes hiki. Tietenkin, jos meinasi tulla huiliviikko, niin salille rymisteltiin tekemään punttitreeni. No miksi ei, kun kerran treenit kulki ja liikunta oli kivaa? Kantapäät on kovat ja pää on vielä kovempi, joten eihän sitä ihan hevillä usko mikä on järkevää. Tässäkin tuntuu pätevän edellisessä kirjoituksessani toteama; elämä on yhtä oppimista. Niin se on.

Kova treeni parempi mieli?

Kesä jumpattiin ja tuurattiin tunteja minkä ehdittiin kunnes tuli pysäytys, hetkeksi. Peruskeskiviikkoilta oli alkamassa ja spinnikenkiä laittelin jalkaan alkavaa tuntia varten. Lämppäbiisi soimaan ja homma rokkaamaan. Itsellä lähti ns. mopo keulimaan jo siinä alussa eli sykkeet hilpas taas sinne 190 lämmittelyssä. Pientä kiroilua, että joko se sykemittari on taas sökö. Sitten tuli muljahdus ja puristava tunne rintakehässä. Säikytti ihan todella, mutta mitä tekee liikunnanohjaaja? Siinä kerkeet ensimmäisenä skannata salin ihmiset kuka osaa ensiapua, jos tästä tipahdan pyörän selästä ja saan slaagin. Tunti vedettiin loppuun kuten loppuiltakin. Seuraavana päivänä työterveydestä lähetettiin kotiin. Verenpaineet kaakossa, mutta ekg:ssa ei muutoksia, joka oli huojentava uutinen.

Holterilla tutkittiin sydämen sykettä vuorokauden ajan

Viikon levon jälkeen palasin takaisin töihin, koska olenhan jo kotoa saanut esimerkin, että ne omat hommat hoidetaan eikä toisia kannata rasittaa omilla ongelmilla. Verenpaineetkin oli jo normaalilla tasolla. Siispä seuraava viikko vähän kevyempää ohjausta ja pikkuhiljaa siitä kohti rankempaa settiä jännittäen miten kroppa kestää. Tällä kokemuksella ja tiedolla, mikä nykyisin itselläni on, olisin tuolloin tarvinnut vähintään kuukauden breikin liikunnasta. Mutta se kova kallo... Meinasi kostautua ja liikunnan ilo kadota kokonaan.

Tuosta ajasta on itselleni jäänyt pieni peikko pääkoppaan enkä kovin mielelläni sykkeitä vie ihan äärirajoille enää nykyisin. Kuuntelen kroppaani herkästi, ja jos tuntuu ettei se palaudu treenistä niin kevennän saman tien. Rytmihäiriöt myös muistuttavat itsestään aika ajoin, mutta olen tullut niiden kanssa sinuiksi. Ne kertovat treenien keventämisen tai stressitasojen laskun tarpeesta. Tarkistukseen menee yleensä silloin myös unet ja niiden määrä sekä laatu.

Parhaimmillaan liikunta tuo hymyn huulille

Onko liikunnassa sitten mitään järkeä, jos ei ole liutaa tavoitteita ja halua kokoajan vain kehittyä kovemmaksi? No tottakai on. Itselle syy liikuntaan on tällä hetkellä terveenä pysyminen sekä pääkopan kasassa säilyminen. Pääasia minulle on kokonaisvaltainen hyvä olo eikä se miltä ulospäin näyttää. Itselleni liikunnan tulee myöskin tuoda iloa sekä lisätä voimavaroja arkeen eikä kuluttaa niitä. Suorittaminen saa siis jäädä tälläkin saralla 😊

Muistatko sinä liikkua oman palautumiskapasiteetin mukaan? Sitä kevyttäkin liikuntaa on hyvä olla viikossa.

Kohti unelmia

 I have a dream.. niinhän myös Martin Luther King puheessaan sanoi.. niin myös minulla on unelma tai oikeastaan useampia unelmia tulevien vuosien varalle. Nämä unelmat ovat muuttaneet muotoaan siitä mitä ehkä joskus 20 vuotta sitten on ajatuksissa pyörinyt. Mutta näinhän se elämä menee ja unelmat vaihtuu toisiin. Tärkeintä lienee, että ne unelmat vievät sinua eteenpäin tässä elämäntilanteessa mikä sinulla nyt on. 

Yksi unelmistani otti pienen askeleen eteenpäin viime viikonloppuna, kun sain suoritettua ensimmäisen osion erä- ja luonto-oppaan näyttötutkinnosta hyväksytysti läpi. Ei, se ei ollut ihan läpihuutojuttu, joka kävi sormia napsauttamalla. Kyllä se vaati työtä, suunnittelua, etukäteisvalmistelua, suunnitelmien laatimista ja riskien läpikäymistä yhdessä opasryhmän kanssa sekä itsenäistä opiskelua Kytäjä-Usmin alueesta kasviston sekä eläimistön osalta.

Asiakasryhmänä meillä oli 24 ysiluokkalaista valinnaisaineena retkeilykurssin valinnutta oppilasta, jotka halusivat saada kokemusta retkeilystä sekä yöpymisestä maastossa ja suunnistuksesta. Oma ryhmäni koostui kolmesta tytöstä ja kolmesta pojasta, jotka osoittautuivat todella sanavalmiiksi, vauhdikkaiksi nuoriksi. Naurulta ei siis tälläkään reissulla voinut välttyä. Hyvä niin.

Ryhmä saapui hoteisiini klo 11 lauantaina. Totesin arvioitsijalleni heti alkuun, että suunnitelmiin täytyi tehdä muutos. Yksi suunnistusosuus piti muuttaa, koska kaikilla nuorilla ei ollut vedenpitäviä jalkineita. Silti kenkien kastumiselta ei vältytty. Onneksi leirissä odottivat kuivat kengät kaikille. Kekseliäisyyttä sai käyttää myös rinkkojen säätöjen suhteen, kun osasta puuttui remmejä tai niitä ei ollut ollenkaan. Tuli narukerä todellakin tarpeeseen, joka omissa varusteissa oli mukana. 

Niin vain matkaan pääsimme. Nopeasti kävi selville, että eihän ne nuoret olleet syöneet mitään aamupalan jäljiltä kehoituksesta huolimatta, joten nälkä kolkutteli pienen kiukun muodossa vai liekö ollut pientä jännitystä, kuten itsellänikin. Heti alkumatkasta kävi ilmi, että ryhmäni on kova kuntoista porukkaa ja saavuimmekin lounaspaikalle melkein juoksujalkaa. Eväät esille ja energiatankkausta kehiin niin jaksaisimme iltaan asti.

Tonnikalan lämmitystä purkissaan. Imeytä
öljy esim. talouspaperiin ja tuikkaa tuleen.

Matkalla leiripaikalle kävimme läpi jokamiehenoikeuksia illan rastitehtävää varten, ensiapua sekä näytin myös hätämajoitteen pystytyksen tarpista. Myös maaston havainnointia muistuttelin nuoria tekemään sikäli kuin he ehtivät, että pysyisivät kartalla. Mihin ihmeessä heillä oli kiire? No pieni kilpailuhenkisyys nosti päätään - halu olla ensimmäisenä leirissä. Ja minulle tämmöinen ryhmä oli valikoitunut 😄 Välillä otettiin energiatankkausta ja juotavaa ettei matkan teko hyydy. Onneksi olin itsekin varautunut suklaalevyllä matkaan mukaan, niin onnistui myös ryhmän "ensiapu" pienen ärrimurrin nostaessa päätään. Ensi kerralla otan matkaan kaksi levyä, niin ei tarvitse niin paljoa säännöstellä. 

Tavoite saavutettiin eli olimme ensimmäisinä leirissä tuntia ennen määräaikaa. Toki itselläkin oli sääennuste takaraivossa sekä viiden jälkeen ennustettu kunnon sade eli toiveissa oli telttojen pystytys ja sateensuoja ennen sitä. Onnistuimme siis siinä. Ohjeistin myös ryhmäni tekemään itselleen ruokaa ja vaihtamaan kuivat varusteet ylle sekä huilaamaan päivän patikoinnista ennen illan pimeäsuunnistusta. 

Osa teltoista sateisen yön jäljiltä

Itselläni alkoi yhden näytönosion suoritus eli märistä puista piti saada siinä vesisateessa tulet aikaiseksi. Hiljalleen siitä pilkkomastani pikkusälästä ja kiehisistä se savu nousi sekä liekit alkoivat näkyä savun keskeltä, joten pääsin itsekin laittamaan ruokaa vatsan kurniessa jo uhkaavasti. Ihmeesti sitä energiaa taas tuntui kuluvan. 

Ruokaa tulilla

Ilta kului puuhastellessa erinäisiä askareita leirissä ja unille olimme valmiita vasta yhdentoista jälkeen. Onneksi kamiina lämmitti puolijoukkuetelttaa ja sateen kosteus häipyi kömpiessä sinne sisään. Nyt kun uni vain tulisi..... no sehän ei sitten tullutkaan, kun kuuntelin mahtavaa sateen ryöpytystä yöllä sekä pikkuhiljaa alkoi hiipimään ajatus, että tuleekohan rinteestä tietä myöten vedet kohta telttaan. Mitenhän nuorisolla meni? Oma ryhmäni ainakin nukkui hyvin tiiviisti 😄

Aamutoimet voisi jonkun mielestä olla ankeat suorittaa kaatosateessa, mutta itse oikeastaan nautin siitä. Mitä siitä jos vesi ryöppyää niskaan, jos sinulla on kunnon varusteet, jotka pitää sen veden ulkopuolella. Tuntuu kuin vesi huuhtoisi ajatukset kirkkaammiksi. Samoin olen huomannut monena harmaana päivänä kiinnittäväni huomiota ruskan mahtavaan väriloistoon, joka tulee esille sateen keskeltä ihan eri tavalla. Asenteestahan se kaikki on kiinni. Opastiimin asenne toi virtaa myös leirielämään ja tsemppi meidän porukalla oli kova. Apu oli lähellä sekä huumoria löytyi myös harmaassa aamussa. Tää jengi rokkaa!

Gabroa Piilolammilla

Loistava asenne löytyi myös nuorilta. Kaikilla ei ollut se paras varustus vesisateeseen, mutta jokainen oli silti mukana viimeiseen asti. Toivon mukaan saimme pienen kipinän retkeilystä istutettua edes jonkun mieleen. Omasta ryhmästäni eräs tyttö ainakin haaveili Karhunkierrokselle lähtemisestä ja toinen sanoi, että voisihan sitä päiväretkiä tehdä 😊 

Kohti unelmia jatkan pienin askelin kiitollisena tästä matkasta mitä olen saanut kulkea ja niistä opeista mitä olen matkallani saanut. Muistathan sinäkin unelmoida!