Sykkeellä vai nauttien?

Tulin juuri juoksulenkiltä ja tuntui, että ajatuksissa tein matkaa aika monta vuotta taaksepäin omassa elämässäni lähinnä liikunnan saralla. Totta kai liikunta on vaikuttanut minun päätöksiini myös muussa elämässäni, koska se on niin vahvasti mukana omassa arjessa. Yrittäjänä on tullut nyt heiluttua enemmän ja vähemmän 10 vuotta jopa omaa terveyttä uhmaten. Jälkikäteen ajatellen ihan hullun hommaa on ollut mennä jumppaa ohjaamaan pienessä lämmössä, mutta jokainen yrittäjä tietää.... toimeentulo on siitä kiinni minulla liikkuuko se polvi ylös tai kanta peppuun. Jääköön kuitenkin tämä pienyrittäjän elämän ruotiminen ja keskitytään itse asiaan eli liikuntaan.

Juoksulenkillä kävin ajatuksissani läpi aikaa useamman vuoden takaa, jolloin elämässä liikunnan saralla meinasi oikeasti tulla stoppi. Sitä aikaa oli edeltänyt treenintäyteisiä vuosia parikin kovempaa. Töitä tehtiin helvetisti ja ajatus haudassa ehtii levätä vähän naureskellen tuli heitettyä ilmoille. Kovia tunteja oli jopa 8 viikossa ja niitä kevyempiähän ei tietysti laskettu edes mukaan, kun ei niissä tullut edes hiki. Tietenkin, jos meinasi tulla huiliviikko, niin salille rymisteltiin tekemään punttitreeni. No miksi ei, kun kerran treenit kulki ja liikunta oli kivaa? Kantapäät on kovat ja pää on vielä kovempi, joten eihän sitä ihan hevillä usko mikä on järkevää. Tässäkin tuntuu pätevän edellisessä kirjoituksessani toteama; elämä on yhtä oppimista. Niin se on.

Kova treeni parempi mieli?

Kesä jumpattiin ja tuurattiin tunteja minkä ehdittiin kunnes tuli pysäytys, hetkeksi. Peruskeskiviikkoilta oli alkamassa ja spinnikenkiä laittelin jalkaan alkavaa tuntia varten. Lämppäbiisi soimaan ja homma rokkaamaan. Itsellä lähti ns. mopo keulimaan jo siinä alussa eli sykkeet hilpas taas sinne 190 lämmittelyssä. Pientä kiroilua, että joko se sykemittari on taas sökö. Sitten tuli muljahdus ja puristava tunne rintakehässä. Säikytti ihan todella, mutta mitä tekee liikunnanohjaaja? Siinä kerkeet ensimmäisenä skannata salin ihmiset kuka osaa ensiapua, jos tästä tipahdan pyörän selästä ja saan slaagin. Tunti vedettiin loppuun kuten loppuiltakin. Seuraavana päivänä työterveydestä lähetettiin kotiin. Verenpaineet kaakossa, mutta ekg:ssa ei muutoksia, joka oli huojentava uutinen.

Holterilla tutkittiin sydämen sykettä vuorokauden ajan

Viikon levon jälkeen palasin takaisin töihin, koska olenhan jo kotoa saanut esimerkin, että ne omat hommat hoidetaan eikä toisia kannata rasittaa omilla ongelmilla. Verenpaineetkin oli jo normaalilla tasolla. Siispä seuraava viikko vähän kevyempää ohjausta ja pikkuhiljaa siitä kohti rankempaa settiä jännittäen miten kroppa kestää. Tällä kokemuksella ja tiedolla, mikä nykyisin itselläni on, olisin tuolloin tarvinnut vähintään kuukauden breikin liikunnasta. Mutta se kova kallo... Meinasi kostautua ja liikunnan ilo kadota kokonaan.

Tuosta ajasta on itselleni jäänyt pieni peikko pääkoppaan enkä kovin mielelläni sykkeitä vie ihan äärirajoille enää nykyisin. Kuuntelen kroppaani herkästi, ja jos tuntuu ettei se palaudu treenistä niin kevennän saman tien. Rytmihäiriöt myös muistuttavat itsestään aika ajoin, mutta olen tullut niiden kanssa sinuiksi. Ne kertovat treenien keventämisen tai stressitasojen laskun tarpeesta. Tarkistukseen menee yleensä silloin myös unet ja niiden määrä sekä laatu.

Parhaimmillaan liikunta tuo hymyn huulille

Onko liikunnassa sitten mitään järkeä, jos ei ole liutaa tavoitteita ja halua kokoajan vain kehittyä kovemmaksi? No tottakai on. Itselle syy liikuntaan on tällä hetkellä terveenä pysyminen sekä pääkopan kasassa säilyminen. Pääasia minulle on kokonaisvaltainen hyvä olo eikä se miltä ulospäin näyttää. Itselleni liikunnan tulee myöskin tuoda iloa sekä lisätä voimavaroja arkeen eikä kuluttaa niitä. Suorittaminen saa siis jäädä tälläkin saralla 😊

Muistatko sinä liikkua oman palautumiskapasiteetin mukaan? Sitä kevyttäkin liikuntaa on hyvä olla viikossa.