lauantai 14. lokakuuta 2017

Kohti unelmia

 I have a dream.. niinhän myös Martin Luther King puheessaan sanoi.. niin myös minulla on unelma tai oikeastaan useampia unelmia tulevien vuosien varalle. Nämä unelmat ovat muuttaneet muotoaan siitä mitä ehkä joskus 20 vuotta sitten on ajatuksissa pyörinyt. Mutta näinhän se elämä menee ja unelmat vaihtuu toisiin. Tärkeintä lienee, että ne unelmat vievät sinua eteenpäin tässä elämäntilanteessa mikä sinulla nyt on. 


Yksi unelmistani otti pienen askeleen eteenpäin viime viikonloppuna, kun sain suoritettua ensimmäisen osion erä- ja luonto-oppaan näyttötutkinnosta hyväksytysti läpi. Ei, se ei ollut ihan läpihuutojuttu, joka kävi sormia napsauttamalla. Kyllä se vaati työtä, suunnittelua, etukäteisvalmistelua, suunnitelmien laatimista ja riskien läpikäymistä yhdessä opasryhmän kanssa sekä itsenäistä opiskelua Kytäjä-Usmin alueesta kasviston sekä eläimistön osalta.

Asiakasryhmänä meillä oli 24 ysiluokkalaista valinnaisaineena retkeilykurssin valinnutta oppilasta, jotka halusivat saada kokemusta retkeilystä sekä yöpymisestä maastossa ja suunnistuksesta. Oma ryhmäni koostui kolmesta tytöstä ja kolmesta pojasta, jotka osoittautuivat todella sanavalmiiksi, vauhdikkaiksi nuoriksi. Naurulta ei siis tälläkään reissulla voinut välttyä. Hyvä niin.

Ryhmä saapui hoteisiini klo 11 lauantaina. Totesin arvioitsijalleni heti alkuun, että suunnitelmiin täytyi tehdä muutos. Yksi suunnistusosuus piti muuttaa, koska kaikilla nuorilla ei ollut vedenpitäviä jalkineita. Silti kenkien kastumiselta ei vältytty. Onneksi leirissä odottivat kuivat kengät kaikille. Kekseliäisyyttä sai käyttää myös rinkkojen säätöjen suhteen, kun osasta puuttui remmejä tai niitä ei ollut ollenkaan. Tuli narukerä todellakin tarpeeseen, joka omissa varusteissa oli mukana. 

Niin vain matkaan pääsimme. Nopeasti kävi selville, että eihän ne nuoret olleet syöneet mitään aamupalan jäljiltä kehoituksesta huolimatta, joten nälkä kolkutteli pienen kiukun muodossa vai liekö ollut pientä jännitystä, kuten itsellänikin. Heti alkumatkasta kävi ilmi, että ryhmäni on kova kuntoista porukkaa ja saavuimmekin lounaspaikalle melkein juoksujalkaa. Eväät esille ja energiatankkausta kehiin niin jaksaisimme iltaan asti.

Tonnikalan lämmitystä purkissaan. Imeytä
öljy esim. talouspaperiin ja tuikkaa tuleen.

Matkalla leiripaikalle kävimme läpi jokamiehenoikeuksia illan rastitehtävää varten, ensiapua sekä näytin myös hätämajoitteen pystytyksen tarpista. Myös maaston havainnointia muistuttelin nuoria tekemään sikäli kuin he ehtivät, että pysyisivät kartalla. Mihin ihmeessä heillä oli kiire? No pieni kilpailuhenkisyys nosti päätään - halu olla ensimmäisenä leirissä. Ja minulle tämmöinen ryhmä oli valikoitunut 😄 Välillä otettiin energiatankkausta ja juotavaa ettei matkan teko hyydy. Onneksi olin itsekin varautunut suklaalevyllä matkaan mukaan, niin onnistui myös ryhmän "ensiapu" pienen ärrimurrin nostaessa päätään. Ensi kerralla otan matkaan kaksi levyä, niin ei tarvitse niin paljoa säännöstellä. 

Tavoite saavutettiin eli olimme ensimmäisinä leirissä tuntia ennen määräaikaa. Toki itselläkin oli sääennuste takaraivossa sekä viiden jälkeen ennustettu kunnon sade eli toiveissa oli telttojen pystytys ja sateensuoja ennen sitä. Onnistuimme siis siinä. Ohjeistin myös ryhmäni tekemään itselleen ruokaa ja vaihtamaan kuivat varusteet ylle sekä huilaamaan päivän patikoinnista ennen illan pimeäsuunnistusta. 

Osa teltoista sateisen yön jäljiltä


Itselläni alkoi yhden näytönosion suoritus eli märistä puista piti saada siinä vesisateessa tulet aikaiseksi. Hiljalleen siitä pilkkomastani pikkusälästä ja kiehisistä se savu nousi sekä liekit alkoivat näkyä savun keskeltä, joten pääsin itsekin laittamaan ruokaa vatsan kurniessa jo uhkaavasti. Ihmeesti sitä energiaa taas tuntui kuluvan. 

Ruokaa tulilla

Ilta kului puuhastellessa erinäisiä askareita leirissä ja unille olimme valmiita vasta yhdentoista jälkeen. Onneksi kamiina lämmitti puolijoukkuetelttaa ja sateen kosteus häipyi kömpiessä sinne sisään. Nyt kun uni vain tulisi..... no sehän ei sitten tullutkaan, kun kuuntelin mahtavaa sateen ryöpytystä yöllä sekä pikkuhiljaa alkoi hiipimään ajatus, että tuleekohan rinteestä tietä myöten vedet kohta telttaan. Mitenhän nuorisolla meni? Oma ryhmäni ainakin nukkui hyvin tiiviisti 😄

Aamutoimet voisi jonkun mielestä olla ankeat suorittaa kaatosateessa, mutta itse oikeastaan nautin siitä. Mitä siitä jos vesi ryöppyää niskaan, jos sinulla on kunnon varusteet, jotka pitää sen veden ulkopuolella. Tuntuu kuin vesi huuhtoisi ajatukset kirkkaammiksi. Samoin olen huomannut monena harmaana päivänä kiinnittäväni huomiota ruskan mahtavaan väriloistoon, joka tulee esille sateen keskeltä ihan eri tavalla. Asenteestahan se kaikki on kiinni. Opastiimin asenne toi virtaa myös leirielämään ja tsemppi meidän porukalla oli kova. Apu oli lähellä sekä huumoria löytyi myös harmaassa aamussa. Tää jengi rokkaa!

Gabroa Piilolammilla


Loistava asenne löytyi myös nuorilta. Kaikilla ei ollut se paras varustus vesisateeseen, mutta jokainen oli silti mukana viimeiseen asti. Toivon mukaan saimme pienen kipinän retkeilystä istutettua edes jonkun mieleen. Omasta ryhmästäni eräs tyttö ainakin haaveili Karhunkierrokselle lähtemisestä ja toinen sanoi, että voisihan sitä päiväretkiä tehdä 😊 

Kohti unelmia jatkan pienin askelin kiitollisena tästä matkasta mitä olen saanut kulkea ja niistä opeista mitä olen matkallani saanut. Muistathan sinäkin unelmoida!







1 kommentti:

  1. Casino of Anaheim, CA - MapYRO
    A map 안성 출장샵 showing casinos 목포 출장안마 and other gaming 서울특별 출장안마 facilities located near Casino of Anaheim in Anaheim, California, United 용인 출장샵 States. Get directions, reviews and 포항 출장안마 information for

    VastaaPoista